Tänä naistenpäivänä ajattelen niitä naisia, jotka pitävät yhteiskuntamme pyörimässä – kotona, työpaikoilla ja yhteisöissämme. Ajattelen oululaisia naisia, jotka hoitavat, opettavat, johtavat ja rakentavat parempaa tulevaisuutta. Heidän äänensä ansaitsee tulla kuulluksi päätöksenteossa.
Ajattelen myös niitä naisia, jotka kohtaavat epätasa-arvoa, väkivaltaa ja syrjintää Suomessa ja maailmalla. Maailmalla naisten oikeuksia poljetaan järkyttävillä tavoilla – Iranissa, Afganistanissa ja monissa muissa maissa naisten koulutus, vapaus ja turvallisuus eivät ole itsestäänselvyyksiä. Ajattelen myös naisia Ukrainassa, jotka taistelevat niin sodan keskellä kuin pakolaisina uudessa arjessaan.
Tänä naistenpäivänä ajattelen myös niitä rohkeita, jotka ovat taistelleet tasa-arvon puolesta ennen meitä. Ajattelen heidän kamppailujaan, saavutuksiaan ja sitä, kuinka pitkälle olemme päässeet. Mutta ennen kaikkea ajattelen tulevaisuutta – millaisen maailman haluamme rakentaa seuraaville sukupolville?
YK:n tuore raportti kertoo karua kieltä: naisten oikeudet ovat taantuneet lähes neljäsosassa maailman maista. Tasa-arvoa haastetaan, ja saavutettuja oikeuksia pyritään heikentämään. Samaan aikaan Google on poistanut naistenpäivän kalenteristaan – pieni teko, mutta suuri symboli siitä, kuinka helposti naisten oikeudet voidaan sivuuttaa ja tehdä näkymättömiksi.
Ajattelen myös Suomea, jossa moni kuvittelee, että tasa-arvo on jo saavutettu. Naiset saavat yhä pienempää palkkaa ja kohtaavat syrjintää työelämässä. Naiset kantavat yhä valtaosan hoivavastuusta ja joka kolmas nainen kokee elämänsä aikana parisuhdeväkivaltaa. Siksi tänä naistenpäivänä ajattelen, että juhlan lisäksi tekoja tarvitaan joka päivä. Oulun on oltava kaupunki, jossa tasa-arvo ei vain säily, vaan vahvistuu – päätöksillä, jotka edistävät naisten ja tyttöjen oikeuksia, palkkatasa-arvoa ja perheiden vapautta valita, miten haluavat arkensa toteuttaa.
Tänä naistenpäivänä ajattelen, että oikeuksiamme ei tehdä näkymättömiksi. Tämän päivän voitte poistaa kalenterista, mutta meitä ette hiljennä.